Tällä hetkellä turvapaikkaa hakevien ja uutta elämää etsivien ihmisten määrä Euroopassa on henkeäsalpaava. Niin paljon eri etnisiltä taustoilta olevia ihmisiä ei ole nähty liikkeessä sitten toisen maailmansodan.

Volyymi on niin suuri, ongelma niin akuutti, että Suomen – joka ei ole perinteisesti suosikkikohde turvapaikanhakijoille – on nyt pakko reagoida, ja reagoida nopeasti, yhtäkkiseen pakolaisvirtaan, joka tarvitsee epätoivoisesti majoitusta, ruokaa, terveydenhuoltoa ja ennen kaikkea ensiarvoisen tärkeää turvallisuuden tunnetta.
Mikä on käynnistänyt tämän liikkeen ja mistä nämä turvapaikanhakijat ovat alkujaan tulossa? Suurin osa meistä tietää, että valtaosa pakolaisista, jotka koettelevat Euroopan eteläisiä rajoja, tulevat Syyriasta, Irakista ja Afganistanista. Nämä kaikki maat ovat jo pitkään olleet sotatantereina ja kokeneet kaikki kuviteltavissa olevat kauhut hirmutekoineen.
Valtaosa Euroopan tuoreista turvapaikanhakijoista on kotoisin Syyriasta. He pakenevat veristä sisällissotaa, jossa osapuolina ovat Bashar al-Assadin hallituksen joukot, kapinalliset ja pahamaineinen Isis. Vuonna 2011 Syyrian väkiluku oli noin 23 miljoonaa. Luvun uskotaan nyt pudonneen 17 miljoonaan, neljästä viiteen miljoonan paenneen naapurimaihin ja neljännesmiljoonan joutuneen konfliktin uhreiksi. Vertailun vuoksi, Suomi menetti toisessa maailmansodassa noin 85 000 ihmishenkeä. Syyria, jota pidetään pääasiallisesti arabi- ja sunnimuslimimaana, on itse asiassa etnisesti varsin monimuotoinen. Se on puolen miljoonan palestiinalaisen koti, se on maa, jonka asukkaista kymmenisen prosenttia on kristittyjä ja miltei saman verran kurdeja.
Syyrian naapurimaiden ottamat valtaisat pakolaismäärät ovat moninkertaisia Euroopassa nähtyihin. Turkki on nyt miltei kahden miljoonan syyrialaisen koti, piskuinen Libanon on tarjonnut suojan yli miljoonalle ja Jordania, Syyrian eteläpuolella, on ottanut vastaan puoli miljoonaa pakolaista. Näiden maiden ponnistelut selvitä näistä valtaisista pakolaistulvista ovat saaneet vain vähän huomiota länsimaisessa mediassa – näyttää siltä, että vasta kun ongelma on omalla takapihalla, se tulee uutisoimisen arvoiseksi.
Perinteisesti sota ja vainot vauhdittavat siirtolaisuutta, mutta pelissä on myös muita tekijöitä. Yksi niistä on tieto. Digitaaliaikakaudella on helppo hankkia ja jakaa tietoa; minne kannattaa suunnata, mitä reittiä kulkea, miten pitää yhteyttä kotijoukkoihin ja muihin vaeltajiin. Halpa älypuhelin on epäilemättä helpottanut ihmisten uskaltautumista riskipitoisen matkan aloittamiseen. Ei ihme, että Länsi-Turkin lomakohteissa vahvat ilmapallot menevät kuin kuumille kiville. Ne suojaavat kätevästi elintarkeän puhelimen säilymisen kuivana lähdettäessä vaaralliselle matkalle kumiveneessä kohti Kreikan saaristoa.
Toinen siirtolaisuuden kiihdyttäjä on ilmastonmuutos. Tällä hetkellä valtaosa turvapaikan hakijoista pakenee konfliktia Lähi-Idässä ja kulkee Länsi-Balkanin reittiä kohti Keski-Eurooppaa. Tulevaisuudessa, maapallon lämpötilan nousun myötä, yhä useamman ihmisen oletetaan lähtevän Saharan eteläpuolisesta Afrikasta Libyan ja muiden Pohjois-Afrikan maiden kautta Italiaan ja Espanjaan. Se voi olla tätä nykyistäkin kriisiä suurempi ongelma hoidettavaksemme.
Kun puhutaan noista Eurooppaan saapuvista pakolaisista, on tärkeää muistaa, että läheskään kaikille heistä ei myönnetä turvapaikkaa tai oleskelulupaa. Saksassa noin 45 prosenttia hakijoista saa turvapaikan, Ruotsissa noin 77 prosenttia, mutta Unkarissa ainoastaan 10 prosenttia. Turvapaikanhakijoiden keskuudessa Saksa on ylivoimaisesti halutuin maa; peräti 43 prosenttia kaikista EU-alueen tammi-kesäkuun välisenä aikana jätetyistä 400 000:sta hakemuksesta osoitettiin Saksaan. Ruotsi on vastaanottanut suhteessa omaan väkilukuunsa paljon enemmän turvapaikanhakijoita kuin Saksa – ja Suomi sensijaan huomattavasti vähemmän. Vaikka Suomi periaatteessa kannatti ehdotusta Kreikassa, Italiassa ja Unkarissa olevien120 000 turvapaikan hakijan jakamisesta EU:n jäsenmaiden kesken, ratkaisevassa äänestyksessä se kuitenkin äänesti näkyvästi ja häpeällisesti tyhjää.
Aivan varmasti meillä on humanitaarinen velvollisuus auttaa kaikin mahdollisin keinoin näitä kotinsa jättäneitä, kärsiviä ihmisiä. Auttamiskeinoja on monenlaisia. Se voi tarkoittaa rahan tai neuvojen antamista, jotta ensisijainen päämäärä kotiinpaluusta onnistuisi kotimaan olosuhteiden vakiinnuttua. Apu on usein konreettista: lämmin majapaikka, puhdas peti, mahdollisuus lepäämiseen ja toipumiseen. Moni turvapaikanhakija palaa kotimaahansa, jotkut jäävät ja osa epäilemättä anoo pääsyä Suomeen myös kotiinjääneille perheenjäsenilleen. Valtaosa Suomeen jäävistä oppii Suomen kieltä, sopeutuu uusiin olosuhteisiin ja antaa oman arvokkaan panostuksensa suomalaiselle yhteiskunnalle. Juuri niin pitääkin käydä.

Tony Melville

Kunnallisjärjestön puheenjohtaja

More Posts - Website