Pitkään vastatuulessa ollut Hippos-suurhanke näyttää ainakin nykyisessä mittakaavassaan kariutuvan. Kauan etsittyä uutta pääsijoittajaa ei ole toistaiseksi löytynyt ja siksi suunnitelmat menevät mitä suuremmalla todennäköisyydellä uusiksi. Lähiaikoina Jyväskylän päättäjille esitettäneen uusi supistettu vaihtoehto, joka täyttää kuitenkin kaupungin olennaiset tavoitteet.

Vielä vuoden 2018 lopussa kaikki näytti hyvältä: sekä päärahoittaja Fennia Varainhoito että rakentaja Lehto Group hyväksyivät lisärahoituksen uuden liikuntakeskittymän suunnittelulle. Keväällä 2019 tapahtui negatiivinen käänne, kun Fennia ilmoitti vetäytyvänsä hankkeesta sen liiketaloudelliseen epävarmuuteen vedoten. Lehto Groupin omat toistuvat tulosvaroitukset olivat myös omiaan vähentämään hankkeen houkuttelevuutta potentiaalisten sijoittajien silmissä. Huononevat talousnäkymät ovat tehneet sijoittajista entistä varovaisempia ja koronavirus on luonnollisesti heikentänyt monien urheiluseurojen toimintaedellytyksiä.

Lähtökohdat supistetulle mallille ovat selvät: nykyisessä erittäin tiukassa taloudellisessa tilanteessa kaupungin investointi- ja vuosikustannukset eivät voi paljoakaan poiketa jo sovituista lukemista. Alkuperäisessä ehdotuksessa uusi liikuntakeskittymä olisi maksanut noin 250 miljoonaa euroa, josta Jyväskylän kaupungin osuus 34 miljoonaa euroa. Urheiluseurojen heikentynyt kyky maksaa tilojen käytöstä on pakko huomioida. Hippos-alueen rakennusten osittain huono kunto aiheuttaa luonnollisesti myös aikataulupaineen. Lähiviikot näyttävät, herättääkö uusi hahmotelma kiinnostusta sijoittajien keskuudessa. Jos vastakaikua löytyy, päättäjiltä kysytään lopullinen siunaus ennen vuodenvaihdetta. Mikäli hanke ei edellytä kaavamuutosta, kuokka voisi iskeä maahan jo 2021 aikana.

Tony Melville

Valtuustoryhmän puheenjohtaja, webmaster

More Posts - Website - Twitter